28.04.2023
Purmo Group Oyj | Pörssitiedote | 28.04.2023 klo 20:50 EEST
1.4.2022 Purmo Group tiedotti päätöksestään irtautua Venäjän liiketoiminnastaan. Purmo Group on tänään sopinut kaiken Venäjän liiketoiminnan, sisältäen kaikki siihen liittyvät varat ja velat, myynnistä IPLS:lle. Kauppa luo kestävän ratkaisun Venäjällä toimiville työntekijöille ja asiakkaille. Transaktion toteutuksen jälkeen Purmo Groupilla ei ole enää lunastusvelkaa liittyen sen Venäjän liiketoimintaan. Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.
Purmo Groupin Venäjän liiketoiminta käsittää teräksestä valmistettujen paneeliradiaattoreiden valmistuksen sekä myynnin ja se toimii paikallisen tuotemerkin avulla. Vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen 2023 aikana Venäjän liiketoiminnan liikevaihto oli 3,8 miljoonaa euroa ja oikaistu käyttökate -0,4 miljoonaa euroa. Yhtiöllä oli 210 työntekijää Venäjällä vuoden 2022 lopussa. Myynnillä ei tule olemaan merkittävää taloudellista vaikutusta Purmo Groupiin tai sen taloudelliseen ohjeistukseen vuodelle 2023, joka sisältyi 26.4.2023 julkaistuun yhtiön osavuosikatsaukseen.
Kaupan toteutuminen on riippuvainen valvontaviranomaisen hyväksynnästä Venäjällä, jonka odotetaan saatavan kolmen kuukauden sisällä. Transaktion toteutumisen jälkeen Purmo Groupilla ei ole liiketoimintaa Venäjällä.
Lisätietoja:
Matts Rosenberg, väliaikainen talousjohtaja, Purmo Group Oyj
Puh. +358 50 453 1949
Katariina Kataja, sijoittajasuhdejohtaja, Purmo Group Oyj
Puh. +358 40 527 1427
Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
investors.purmogroup.com/fi
Purmo Group lyhyesti:
Purmo Group on kestävän kehityksen keskiössä tarjoten kokonaisratkaisuja ja kestäviä tapoja lämmittää ja jäähdyttää koteja ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi. Toimitamme asuinrakennuksiin ja muihin rakennuksiin täydellisiä lämmitys- ja jäähdytysratkaisuja, joihin sisältyvät lattialämmitys- ja viilennys-järjestelmät, laaja valikoima radiaattoreita, lämpöpumppuja, virtauksensäätö- ja vesikierto-järjestelmiä sekä älytuotteita. Missiomme on olla maailman johtava kestävien sisäilmastoratkaisujen toimittaja. Meillä on 24 maassa 3 400 työntekijää, jotka valmistavat ja toimittavat korkealaatuisia tuotteita ja ratkaisuja asiakkaillemme yli 100 maassa. Purmo Groupin osake on listattu Nasdaq Helsingissä kaupankäyntitunnuksella PURMO. Lisätietoja: www.purmogroup.com/fi-fi.